Taidetta Suomessa

Suomessa on laaja taidetarjonta. Tämä artikkeli käsittelee Suomen taidetarjontaa niin Helsingissä kuin muuallakin Suomessa sekä niin nykytaidetta kuin vanhempaakin taidetta. Suomessa on yli tuhat museota ja esittelemme niistä tärkeimpiä. Suomen museolaitos on jaettu valtakunnallisiin museoihin, aluetaidemuseoihin, maakuntamuseoihin sekä erikoismuseoihin. Näistä noin 300 on säännöllisesti avoinna yleisölle, mutta Suomessa on paljon myös museoita, jotka ovat auki ainoastaan esimerkiksi kesäaikaan. Useat museot esittelevät kulttuuriperintöä, tällaisia ovat esimerkiksi kotiseutumuseot. Monet museot ovat keskittyneet taiteeseen, kuten esimerkiksi suuret taidemuseot, Ateneum Helsingissä ja Emma Espoossa, mutta myös muiden suurimpien kaupunkien taidemuseot.

Tällä sivulla kiinnostuksemme keskiössä ovatkin taidemuseot. Niiden tehtävänä on lisätä taiteen tuntemusta yhteiskunnassa ja toimia taidekasvatusta antavana tahona. Vuonna 2017 Suomessa laskettiin yli 7 miljoonaa museokäyntiä, joka oli enemmän kuin koskaan aiemmin. Usein taidemuseoissa on eri tyylisuuntien teoksia, mutta joskus museot ovat erikoistuneet esimerkiksi maalaus-, veistos- tai piirrostaiteeseen. Vuonna 2014 toimintansa lopettanut Cygnaeuksen galleria oli Suomen ensimmäinen taidemuseo ja se avattiin vuonna 1882.

Pääkaupunkiseudulla sijaitsevat monet Suomen tunnetuimmista taidemuseoista. Yksi uusimmista on Espoossa sijaitseva Emma-museo ja myös Helsingissä on laaja tarjonta museoita. Yksi tärkeimmistä maalaustaiteen museoista on Helsingin keskustassa sijaitseva Ateneumin taidemuseo. Rautatieaseman vieressä sijaitseva rakennus valmistui vuonna 1887 ja edustaa tyyliltään uusrenessanssia. Sen pääovien yläpuolella on taidemaalari Rafaelin, arkkitehti Donato Bramanten sekä kuvanveistäjä Feidiaan rintakuvat. Ateneumin taidemuseossa järjestetään vaihtuvia näyttelyitä, joista suosituin on ollut Picasso-näyttely vuosina 2009-2010. Muita suosittuja näyttelyjä ovat olleet muun muassa Albert Edelfeltin, Tove Janssonin ja Helene Schjerfbeckin näyttelyt.

Ateneumin kokoelmasta löytyvät muun muassa sellaiset kuuluisat maalaukset kuin Akseli Gallen-Kallelan Aino-taru, Albert Edelfeltin Kuningatar Blanka, Akseli Gallen-Kallelan Lemminkäisen äiti ja Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli. Ateneumia pidetään Suomen taiteen tärkeimpänä näytteilleasettajana ja Suomen taiteen kotina. Ateneumissa järjestetään myös erilaisia luentoja ja opastuksia. Kesällä 2018 Ateneumissa järjestetään italialaisen taiteen näyttely ja sen jälkeen näyttely ”Kohtaamisia kaupungissa”. Lisää tietoa Ateneumin näyttelyistä ja kokoelmista saa heidän monipuolisilta nettisivuiltaan.

Nykytaide Helsingissä

Helsinki on tärkeä nykytaiteen keskus Suomessa ja yksi merkittävimmistä näyttelyistä ovat Ars-näyttelyt, joita on järjestetty vuodesta 1961. Niitä on järjestetty Kiasmassa vuodesta 2001 ja ne ovat kansainvälisen modernin taiteen kokoelmanäyttelyitä. Nykytaiteen museo Kiasma on yksi Helsingin tunnetuimmista museoista. Se sijaitsee aivan Helsingin keskustassa lähellä Rautatieasemaa ja siitä on tullut yksi kaupungin tunnetuimmista maamerkeistä ja se on myös yksi Helsingin suosituimmista museoista. Rakennus on Yhdysvaltalaisen Stephen Hollin suunnittelema ja se valmistui vuonna 1998. Kiasma on museo, joka on herättänyt paljon keskustelua koko olemassaolonsa ajan. Keskustelua ovat herättäneet paitsi museon arkkitehtuuri myös useat sen näyttelyt. Kiasma on pyrkinyt tuomaan nykytaiteen mahdollisimman lähelle yleisöä esimerkiksi rohkaisemalla jättämään palautetta. Toinen merkittävä nykytaiteen museo on HAM, joka tunnettiin ennen Tennispalatsin nimellä. HAM keskittyy ainoastaan vaihtuviin näyttelyihin, sen näyttelyt pyrkivät olemaan kansainvälisiä ja tuomaan ulkomaista taidetta esille Suomessa. Taidemuseo ei keskity ainoastaan nykytaiteeseen, vaikkakin se on tärkeä osa museota. Useat museot esittelevät myös valokuvataidetta, esimerkiksi Valokuvataiteen museo Kaapelitehtaalla.

Suomen kansallismuseo

Helsingissä sijaitseva Suomen kansallismuseo tarjoaa laajan katsauksen Suomen historiaan. Museolla on puolen miljoonan esineen kokoelmat, ja se sijaitsee Helsingin keskustassa Mannerheimintiellä. Sen arkkitehtuuri edustaa muun muassa kansallisromantiikkaa, ja sisältä museo edustaa pääasiassa jugendia. Kansallismuseossa on runsaasti eri kokoelmia ja esimerkiksi sen historialliset kokoelmat koostuvat 138 000 esineestä. Museossa on erityisesti kirkollista esineistöä ja säätyläiskulttuurista kertovaa esineistöä. Kokoelmissa on runsaasti vaatteita, lasi- ja posliiniesineitä, muotokuvia, kirkollista aineistoa ja aseita. Esineitä on niin valtiollisen, poliittisen kuin kulttuurihistoriankin aloilta. Monelle museokierrokselta jäävät mieleen Venäjän tsaarien muotokuvat.

Kansallismuseossa järjestetään myös vaihtuvia näyttelyitä ja vuoden 2018 keväällä ja kesällä museossa järjestetään Barbie-näyttely. Museon pysyvät näyttelyt kertovat Suomen historian eri vaiheista ja sen pysyvät näyttelyt pyritään uudistamaan vuoteen 2020 mennessä. Esimerkiksi näyttely Suomen tarina esittelee Suomen itsenäistymisen eri vaiheet. Myös esihistoriaa esitellään omassa näyttelyssään. Museossa on myös toiminnallinen osio Vintti, jossa kävijät voivat itse osallistua historian tekemiseen. Mikäli Suomen historia kiinnostaa, on Kansallismuseo ehdottomasti käymisen arvoinen kohde.

Taidetta muualla Suomessa

On tärkeä muistaa, ettei Suomen taidetarjonta rajoitu ainoastaan Helsinkiin. Suomen entisestä pääkaupungista Turusta löytyy paljon mielenkiintoista nähtävää, ja esimerkiksi Turun tuomiokirkko on tärkeä historiallinen nähtävyys. Kiehtovaa nähtävää on myös Turun sataman läheisyydessä, Forum Marinumissa, josta löytyy esimerkiksi museolaiva Suomen Joutsen. Monessa pienemmässä kaupungissa on myös ainakin yksi taidemuseo, kuten vaikkapa Oulussa, Rovaniemellä, Hämeenlinnassa ja Kemissä. Nämä ovat niin kutsuttuja aluetaidemuseoita, jotka usein pyrkivät tekemään oman alueensa taidetta tutuksi.

Aluetaidemuseoissa järjestetään yhä enemmän vaihtuvia näyttelyitä. Taidetta on nähtävissä myös muualla, kuten erikoismuseoissa tai taidegallerioissa. Monissa kaupungeissa on lukuisia taidegallerioita, jotka järjestävät taidenäyttelyitä ja joissa taidetta on myös myynnissä. Museoiden ja taiteen ystäville on nykyisin tarjolla museokortti, joka tarjoaa vapaan pääsyn lukuisiin museoihin ympäri Suomea. Monet Suomen kaupungeista eivät ole tunnettuja taidetarjonnastaan ja moni matkailija ei tule edes ajatelleeksi, että myös pienemmistä kaupungeista voi löytää mielekästä taidetarjontaa. Lisäksi taidetta on myös nähtävillä muualla kuin kaupungeissa, esimerkiksi maaseuduilla tai joskus esimerkiksi moottoriteiden varsilla.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *